Haku
Viitteet 1-10 / 16
Porvoon kampuksen uusien työntekijöiden turvallisuusperehdytyksien kehittäminen
(2020)
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia ja kehittää Laurea-ammattikorkeakoulun, sekä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Porvoon kampuksen uusien työntekijöiden turvallisuusperehdytyksiä. Työn tavoitteena on kehittää turvallisuusperehdytyksiä saatujen tulosten ja teoriapohjan avulla entistä paremmiksi. Tämän työn kehitysehdotuksien avulla Porvoon kampus voi kehittää työntekijöiden turvallisuusosaamista ja näin omaa turvallisuuskulttuuriaan. Toimeksiantajina työlle toimivat yhteistyössä Porvoon kampuksen Laurea-ammattikorkeakoulu ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulu.
Työn kehittämistehtävänä on parantaa henkilöstön turvallisuusosaamista ja kehittää arjen turvallisuutta. Menetelminä työssä käytettiin työpajaa, kokemuksen kuvaamista, sekä nelikenttä-analyysia (SWOT). Työn teoreettisen viitekehyksen muodostivat turvallisuusperehdytyksiin, riskienhallintaan, turvallisuusjohtamiseen ja työturvallisuuteen liittyvät julkaisut. Edellä mainittujen lisäksi myös työturvallisuuslakia (738/2002) käytettiin teoriapohjan muodostamiseen.
Opinnäytetyön tuotoksena syntyi muutamia konkreettisia kehitysehdotuksia, joista keskiössä on ohjeistus poistumisharjoituksen järjestämiseksi turvakävelyn muodossa. Kyseisen ohjeistuksen lisäksi kehittämisehdotuksina annettiin säännöllisten ja kohdennettujen turvallisuuskoulutuksien järjestämisestä, sekä säännöllisen turvallisuusviestinnän lisäämisestä. Kehitysehdotuksien tarkoituksena on pyrkiä ottamaan turvallisuusasiat entistä enemmän osaksi henkilöstön arjen työtä.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että Porvoon kampuksella turvallisuusperehdytystä tehdään varsin hyvin, mutta myös kehitettävää löytyy. Turvallisuusohjeistuksista ja henkilökunnan vastuista turvallisuusasioihin liittyen tulee muistuttaa säännöllisesti. Tätä varten tarvitaan säännöllistä turvallisuusviestintää ja -koulutusta sekä johdonmukaista riskiperusteista turvallisuusjohtamista....
(SWOT). The theoretical framework of the thesis consisted of publications on safety education, risk management, safety management and occu-pational safety. In addition, the Occupational Safety and Health Act (738/2002) was exploited in the theoretical...
(SWOT). The theoretical framework of the thesis consisted of publications on safety education, risk management, safety management and occu-pational safety. In addition, the Occupational Safety and Health Act (738/2002) was exploited in the theoretical...
Kouluorganisaation lehtoreiden turvallisuusperehdyttämisen kehittäminen
(2020)
Käsillä oleva opinnäytetyö käsittelee erään korkeakoulun lehtoreiden turvallisuusperehdyttämisen kehittämistä. Opinnäytetyön tekijät sopivat työn kohteena olevan korkeakoulun turvallisuuspäällikön kanssa selvittävänsä uuden tavan kehittää...
This thesis addresses the development of a certain university’s personnel’s safety orientation. The authors of this thesis were given a commission by the safety and security director of said university to research a new way to give safety...
This thesis addresses the development of a certain university’s personnel’s safety orientation. The authors of this thesis were given a commission by the safety and security director of said university to research a new way to give safety...
Yrityksen X perehdytysprosessin sisällön kehittäminen
(2024)
Tämän opinnäytetyön aiheena on yrityksen X perehdytysprosessin sisällön kehittäminen. Yrityksen toimintaympäristö on vaativa ja laaja sisältäen erityisvaarallisia alueita, joilla käsitellään suuria määriä vaarallisia aineita ...
Työturvallisuusperehdytyksen kehittäminen sote-avopalveluiden hoitajille
(2019)
Opinnäytetyön tavoitteena oli luoda sote-keskuksen avopalveluiden hoitajille perehdytyskortti. Toimeksiantajana opinnäytetyössä toimi Euran sote-keskus. Avopalveluiden hoitajat työskentelevät niin päivittäissairaanhoitoa ...
Ulkoisten toimijoiden turvallisuusperehdytyksen kehittäminen
(2024)
Opinnäytetyön aiheena oli Yritys X:n ulkoisten toimijoiden turvallisuusperehdytysten kehittäminen. Ulkoiset toimijat työskentelevät Yritys X:n toimipisteissä oman työnjohtonsa valvonnassa. Ulkoisia toimijoita ovat esimerkiksi ...
Turvallisuuskoulutusmateriaalin toteuttaminen poliisilaitoksen käyttöön
(2023)
Tämä opinnäytetyö on tutkimuksellinen kehittämistyö, jonka tavoitteena oli selvittää miten koostaa käytännössä toimiva organisaatioturvallisuuteen perustuva turvallisuuskoulutusmateriaali ja mitä sen olisi hyvä pitää sisällään. Opinnäytetyön...
Turvallisuusperehdytyskoulutuksen kehittämissuunnitelma
(2024)
Opinnäytetyön toimeksiantajana oli Puolustusvoimat. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää Puolustusvoimien hallintoyksikön uusien työntekijöiden turvallisuusosaamista ja -tietoutta. Opinnäytetyön tavoitteena oli luoda kehittämissuunnitelma hallintoyksikön jo olemassa olevan turvallisuusperehdytyskoulutuksen kehittämiselle.
Opinnäytetyö on tutkimuksellinen kehittämistyö, joka toteutettiin laadullisia tutkimusmenetelmiä käyttäen. Työssä käytettiin aineistonkeruumenetelminä dokumenttianalyysia ja teemahaastatteluja. Aineiston analyysinmenetelminä olivat sisältölähtöinen sisällönanalyysi ja teema-analyysi. Opinnäytetyön kehittämismenetelmänä oli aivoriihi.
Opinnäytetyön tietoperusta muodostuu kehittämistyön kannalta oleellisista käsitteistä ja teorioista. Tietoperustassa tarkasteltiin perehdytysmateriaalin suunnittelua eri näkökulmista. Näkökulmina olivat perehdytykseen vaikuttavat lait ja määräykset, perehdytysprosessin suunnittelu ja kehittäminen, oppiminen, motivaatio, pedagogiikka ja oppimisympäristöt.
Kehittämistyön tuloksena muodostuivat dokumentoidut kehittämisehdotukset, jotka koottiin kehittämissuunnitelmaan. Kehittämissuunnitelmassa kartoitettiin hallintoyksikön uuden työntekijän turvallisuusperehdytyskoulutuksen nykytila, kehittämistarpeet ja se, kuinka kehittämistarpeet voidaan toteuttaa. Dokumentoitu kehittämissuunnitelma tukee turvallisuus-perehdytyskoulutuksen kehittämisen käytännön toteuttamisessa hallintoyksikössä.
Turvallisuusperehdytyskoulutus sisälsi perustiedot ja -taidot turvalliseen työskentelyyn hallintoyksikössä. Koulutuksessa oli tärkeää ottaa huomioon kohderyhmä ja sen tarpeet. Kehittämistyön keskeisimpinä tuloksina tuli ilmi, että laadukas turvallisuusperehdytyskoulutus sisältää selkeän sisällön lisäksi myös selkeän rakenteen. Verkkoperehdytykseen voi palata ja materiaalin päivittäminen on helpompaa, kun turvallisuusperehdytyskoulutuksen materiaalit ovat samassa paikassa.
Koulutuksen siirtämisen verkkoympäristöön todettiin tuovan lisäarvoa siten, että sitä on mahdollista hyödyntää myös muun muassa muiden sidosryhmien ja vierailijoiden koulutuksessa hallintoyksikön uusien työntekijöiden kouluttamisen lisäksi. Koulutuksen muokkaaminen päivittämällä ja lisäämällä tietoa on nyt helpompaa, kun turvallisuusperehdytyskoulutuksen osiot ovat yhdistetty kokonaisuudeksi. Tämän lisäksi koulutuksen tulee olla saatavilla myöhemmin, jotta koulutusta pääsee tarvittaessa kertaamaan. On kuitenkin tärkeää huomioida, että perehdytys ja perehtyminen jatkuvat edelleen turvallisuusperehdytyskoulutuksen jälkeen....
The thesis was commissioned by the Finnish Defence Forces. The purpose of the thesis was to develop the security skills and knowledge of new employees of the Finnish Defence Forces Unit. The objective of the thesis was to create a development plan...
The thesis was commissioned by the Finnish Defence Forces. The purpose of the thesis was to develop the security skills and knowledge of new employees of the Finnish Defence Forces Unit. The objective of the thesis was to create a development plan...
Satamatoimintojen turvallisuusperehdytyksen kehittäminen
(2024)
Satama on monimuotoinen ympäristö, joka tuo mukanaan lukuisia erilaisia haasteita turvallisuuden näkökulmasta. Vilkas liikenne, laivojen purut ja lastaukset sekä suuret ihmismassat luovat toimintaympäristön, jossa henkilökunnan ...
Sähköinen HSEQ-perehdytyspaketti infra-alan yrityksessä
(2024)
Opinnäytetyössä tarkastellaan sähköisen HSEQ (terveys, turvallisuus, ympäristö ja laatu) -perehdytyspaketin kehittämistä ja käyttöönottoa infra-alan yrityksessä, myöhemmin Yritys X. Työn tavoitteena on luoda tehokas ja ...
Turvavalvomon ohjetietokannan luominen, päivitys ja implementointi
(2024)
Tässä opinnäytetyössä seurattiin päiväkirjamuotoisesti arkipäiväistä työtäni ja sen ohella kehitystyöprojektiani Nokas Finland Oy:n valvomon päivystäjän ominaisuudessa. Nokas Finland Oy on arvokuljetustoimintaan erikoistunut ...








